Perheloma

Perheiden oma keidas; Iloranta

“Äiti, mulla ei oo mitään tekemistä”, on lausahdus, jota et tule Ilorannassa kuulemaan. Sen sijaan yhdessäolo, leikki ja riemu ovat asioita, jotka Ilorannasta tulevat ensimmäiseksi mieleen. Perheloma Ilorannassa täyttyy kivalla tekemisellä vauvasta teiniin ja vaariin. Iloranta on kokonaisvaltaista hyvinvointia – aikaa itselle ja läheisille.

 

Meidän Iloranta on välittömyyttä, ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Meille tulet perhelomalle niin kuin mummolaan. Siksi monet lomavieraat palaavatkin vuosi vuoden jälkeen takaisin kesä- ja hiihtoloman viettoon juuri meille. Mummu sen jo tiesi, kun lapset viihtyvät, niin vanhemmatkin viihtyvät. Siihen kun lisätään maukas ruokapöytä, niin myös vanhemmat pääsevät lomalle.

Loma Ilorannassa on mielen ja kehon virkistymistä. 

Istu valmiiseen ruokapöytään nauttimaan maukkaasta ja herkullisesta lähiruoasta. Osallistu yhdessä tekemiseen tai rentoudu yksin luontopolun ja metsän hiljaisuudessa. Loma-aikoina päivittäistä ohjelmaa on koko perheelle lasten leikeistä ja pihapeleistä aikuisten ohjattuihin liikuntahetkiin.
Tämä jos mikä on perheloma parhaimmillaan!

Ilorannan ohjelmissa on erilaisia vuodenaikaan soveltuvia tapahtumia ja retkiä. Rapukaudella käydään ravustamassa, syysiltoina pimeäretkellä ja talvella potkukelkkaretkillä. Loma-ajat kruunaa tikkupullien ja lättyjen paistot avotulella. Ympäri vuoden suosituimpia ohjelmia on kalastus. Keväästä syksyyn kalastetaan Ilorannan omalla lautalla, loppusyksystä tuulastetaan ja talvella koetaan talviverkot sekä tietenkin pilkitään. 

 

Ilorannassa voit rapsutella ja syöttää lampaita ympäri vuoden, kesäaikana myös vasikka, kaneja ja kanoja. Unohtamatta tietenkään kaikkien suosikkeja Naksu-koiraa ja Molli-kissaa.

Kesällä llorannan upea hiekkaranta kutsuu rentoutumaan ja loikoilemaan ilman kiirettä, ja talvella jäävät stressi ja kolotus avantoon. Puu- ja savusaunan löylyt hemmottelevat kehoa ja mieltä. Ilorannan järvimaisemaan voi tutustua veneilyn, suppailun, melonnan tai vesijuoksun kautta. Talvisin säiden salliessa luonnon helmaan pääsee liikkumaan lumikenkäillen, potkukelkalla, tai hiihtäen valmiiksi tehtyjä latuja pitkin. Rannassa on myös luonnonjää-curlingrata sekä kenttä leikkimieliselle lätkämatsille tai taitoluisteluesitykselle.

 

Pihapiirissä on erilaisia pihapelejä, kuten tikka, petankki, kubbi ja kyykkä. Kaksi tenniskenttää on vapaasti asiakkaiden käytössä, ja mailoja voi lainata Ilorannasta. Tenniskentällä pelataan myös sählyä ja futsalia. Kesällä käytössä on trampoliinit, jalkapallo- ja pesäpallokenttä, koriskenttä sekä rannan lentopallokenttä.

 

Riihessä on kiipeilyseinä ja korikiipeilypaikka, joiden käyttö vaatii ohjausta. Lapsille ja lapsenmielisille järjestetään loma-aikoina päivittäin ohjattuja leikkihetkiä kuten kirkonrottaa, hippaa ja lipunryöstöä. Myös perheen pienimmät voivat nauttia leikistä pihapiirin leikkipaikalla, jossa on keinujen ja hiekkalaatikon lisäksi puumaja mielikuvituksellisiin seikkailuhetkiin.

Iloranta on hyvä paikka