Tähtikirkkaan illan hiljaisuus laskeutuu täydellisenä, kun tyytyväinen koululainen istahtaa savusaunan jälkeen nauttimaan maukasta kotiruokaa. Takana on touhukas päivä järvellä ja metsässä, onpa maatilan eläimiäkin ehditty rapsutella Ilorannassa, yhdessä Suomen vanhimmista leirikoulukohteista ja nyt myös Euroopan parhaaksi maaseutumajoituskohteeksi valitussa leirikoulukohteessa.
– Tilallamme Hauholla on ollut matkailutoimintaa vuodesta 1937, jolloin isoisoäitini majoitti Niskavuoren naiset -elokuvan näyttelijöitä. Olemme järjestäneet edellä mainitun kaltaisia maatilaelämyksiä 1980-luvulta saakka yli 40 000 leirikoululaiselle, sanoo Ilorantaa neljännessä polvessa johtava Samu Lescelius.
Pitkäjänteinen työ on huomioitu myös kansainvälisesti, kun Iloranta palkittiin arvostetussa EU Business Newsin European Travel Awards -kilpailussa kategoriassa ’Best Farm Accommodation 2024 – Southern Finland’.
Monelle Ilorantaan saapuvalle koululaiselle kosketus maaseutuun: metsäretket, kalastus tai vaikkapa ravustaminen ovat ainutkertaisia elämyksiä. Kaupungin hälinän vaihtuminen luonnon rauhaan laskee kierroksia, niin lapsilla kuin aikuisilla. Luonto itsessään on rauhoittava voima, joka luo puitteet kehon ja mielen aidolle palautumiselle.
Opettajille stressitön ja helppo valinta
”Valmis ohjelma ja täysihoito vapauttavat opettajatkin keskittymään olennaiseen, kun ei tarvitse huolehtia käytännön järjestelyistä. Monipuoliset luontoaktiviteetit tarjoavat elämyksiä ja yhteisiä kokemuksia. Luonnonkaunis ympäristö, hyvä ruoka ja maatilamajoitus luovat puitteet rennolle yhdessäololle ja ryhmäytymiselle.”
– Ope, Niittykummun koulu
Luonnon helmassa kännykkäkin unohtuu
Ilorannassa leirikoululaisen päivä täyttyy monenlaisilla elämyksillä. Esimerkiksi pimeäretket, leikkimieliset erätaitokisat ja perinteisen ruisleivän leivonta ovat suosittuja aktiviteetteja.

– Iloranta kuuluu siihen 17 % alueeseen maailmassa, jossa ei ole valosaastetta. Täällä tähdet ja linnunrata näkyvät kirkkaasti. Pimeäretkellä testaan ensin hämäränäköä ja sen jälkeen seikkailemme pimeän metsän lävitse laavulle.
– Kännykätkin jäävät sivuun, kun mieluisaa tekemistä riittää. Lisäksi myös opettajille Iloranta on erittäin vaivaton valinta Samu Lescelius jatkaa.
Palautuminen tasapainottaa arkea
Paras palaute työstämme on se, että olemme monen koulun vakiopaikka leirikoulun pitoon. Esimerkiksi ruisleivän leivonta on yksi niistä aktiviteeteista, joka yhdistää oppilaat ja tarjoaa heille ainutlaatuisen tilaisuuden oppia perinteistä leivontatekniikaa. Tämä ei ainoastaan mahdollista nauttia omatekoisesta, vastaleivotusta leivästä vaan tarjoaa myös mukavan kotiinviemisen, joka muistuttaa heitä Ilorannassa vietetystä ajasta.
Samu kohtaa Ilorannassa paljon opettajia ja toteaa kyseisen ammattikunnan työn kuormittavuuden kasvaneen vuosi vuodelta.
– Palautumisen huomioiminen on erittäin tärkeää, niin opettajille kuin aivan kaikille muillekin. Olemme liian tottuneita kuittaamaan uupumuksen esimerkiksi ruuhkavuosilla. Tosiasiallisesti jatkuva väsymys ja unohtelu ovat merkkejä aivojen ylikuormitustilasta ja palautumisvajeesta, joiden purkamiseen on saatavilla apua. Iloranta järjestää myös palautumisen valmennusryhmiä, jotka auttavat tunnistamaan ja lievittämään kuormitusta luonnon, liikunnan ja levollisuuden keinoin. Valmennusten ohjaajana toimivalla Samulla on yli 20 vuoden kokemus liikunta- ja hyvinvointialalta.
Luonnonläheistä oppimista ja elämyksiä
Ilorannassa oppiminen tapahtuu tekemällä ja kokemalla. Leirikoululaiset pääsevät tutustumaan mm. maatilan eläimiin ja oppimaan luonnosta monipuolisissa ympäristöissä. Ohjelmaan voi sisältyä muun muassa kalastusta, metsäretkiä ja kädentaitoja.
Leirikoulu yhdisti luokkamme yhteishenkeä
”Leirikoulu Ilorannassa oli ihan parasta! Tehtiin paljon erilaisia hauskoja tehtäviä ja kisoja koko luokan kanssa. Uitiin ja saunottiin sekä pelattiin pallopelejä. Mökit missä nukuimme olivat kaikkien mielestä kivoja! Saimme myös olla eläimien kanssa tekemisissä ja kävimme metsäretkillä. Koko luokalle jäi tosi kiva fiilis leirikoulusta ja siitä puhuttiin paljon sen jälkeen!”
– Kaisla ja Isla
Yhteisöllisyyttä ja uusia taitoja
Luontoleirikoulussa oppilaat oppivat yhteistyötä, vastuullisuutta ja itsenäisyyttä. Maaseutuympäristö tarjoaa mahdollisuuden irrottautua digimaailmasta ja keskittyä yhdessäoloon sekä luonnossa liikkumiseen. Iloranta on ”Maalle oppimaan” -auditoitu leirikoulukohde.
Majoitus ja ruokailu
Ilorannassa leirikoululaiset majoittuvat mukavasti ja turvallisesti. Ruokailut koostuvat maittavasta kotiruoasta, joka valmistetaan laadukkaista, paikallisista raaka-aineista. Ravitsevat ateriat pitävät huolen siitä, että energiaa riittää koko päivän aktiviteetteihin.
Monipuoliset aktiviteetit
Leirikoulun ohjelma voidaan räätälöidä ryhmän tarpeiden mukaan. Tarjolla on muun muassa:
- Luontotutkimusta ja ympäristöoppia
- Kädentaitopajoja
- Tiimiharjoituksia
- Liikuntaa ja erilaisia aktiviteetteja vuodenajasta riippuen
- Saunat sekä uiminen, Iso-Roine järvi sijaitsee 300 metrin päässä päätilalta
Helppo ja turvallinen valinta opettajille
Ilorannan leirikoulu tarjoaa valmiita ohjelmapaketteja, jotka on suunniteltu tukemaan koulun opetussuunnitelmaa. Opettajat voivat valita erilaisia aktiviteetteja ryhmän toiveiden mukaan, ja kokenut henkilökunta varmistaa, että ohjelma sujuu turvallisesti ja joustavasti.
Leirikoulupakettimme hinnat ja sisältö:
HUOM! Ilorannassa opettajat ovat aina maksuttomia ja muut aikuiset maksavat saman kuin oppilaat. Lue lisää >>
Talvileirikoulut:
- Hinnat alk. 140 € / hlö yhden yön / kahden päivän leirikoulu
- Katso esimerkkiohjelma >>
Kevät-syysleirikoulut:
- Hinnat alk. 170 € / hlö yhden yön / kahden päivän leirikoulu
- Katso esimerkkiohjelma >>
Varaa unohtumaton leirikoulu!
Leirikoulu Ilorantaan kannattaa varata ajoissa, sillä etenkin suosituimmat ajankohdat täyttyvät nopeasti! Suunnitellaan yhdessä juuri teidän ryhmällenne sopiva kokonaisuus. Tervetuloa!
📩 Ota yhteyttä: Lisätietoja ja varaukset
”Kiitos vielä koko luokan puolesta. Oli kuulemma elämän yksi mahtavimmista viikoista eli ikimuistoinen kokemus, kiitos siitä teille!”





