fbpx

Pitkään jatkunut väsymys ja muistamattomuus laitetaan usein työkiireiden, ruuhkavuosien tai muiden tekosyiden piikkiin. Tosiasiassa jatkuva väsymys ja unohtelu ei ole normaalia, vaan oireita elimistön pitkittyneestä kuormittumisesta ja palautumisvajeesta. Palautuminen alkaa siitä, että myöntää itsellensä olevansa väsynyt tai uupunut. Vain sen jälkeen voi lähteä tekemään asioita vajeen pienentämiseksi ja kokonaisvaltaisen hyvän olon edistämiseksi.

Perinteitä. Ilorannan täysihoitola toimii osin 1800-luvulta olevissa tiloissa Hauholla. KuvaANTTI MANNERMAA

Palautumisvajeen tunnistaminen ja myöntäminen

Palautumisvaje syntyy, kun elimistöä kuormitetaan liikaa tai rasituksesta ei palauduta tarpeeksi. Työelämä on vuosien saatossa muuttunut entistä kuluttavammaksi jatkuvan hektisyyden ja tavoitettavuuden vuoksi. Nimenomaan palautumisen vähäisyys on työelämässä yleisin palautumisvajeen syntymisen syy. Kuormitus kasautuu elimistöömme sekä aivoihimme, ja vastineeksi tarvitsisimme enemmän laadukkaampaa palautumista.

Usein karsimme ajanpuutteen sekä kiireen keskellä unesta, ja tästä muodostuukin palautumisongelman ydin. Kun yöuni ei enää riitä kattamaan päivän kuormitusta, eikä viikonlopun aikana saatu uni viikon kuormitusta, kuorma kasvaa ja palautuminen jää vajaaksi. Suureksi kasvanutta palautumisvajetta ei enää kuitata kesälomalla, vaan arjen tulisi olla kantavaa ja unen määrän riittävää.

Elimistömme kestää paljon, mutta silläkin on rajansa. Elimistömme on myös fiksu ja se kertoo, koska se alkaa väsymään eikä enää pysty kunnolla palautumaan. Haasteena on väsymyksen merkkien tunnistaminen ja varsinkin niiden hyväksyminen. Usein merkit sivuutetaan ja pikkuhiljaa elimistö väsyy aina vain enemmän. Elimistö lähettää uupuessaan entistä kovempia merkkejä, ja lopulta pakottaa palautumaan. Tämä tarkoittaa lähes aina täydellistä uupumusta ja pitkää sairauslomaa, mutta näin pitkälle ei tarvitse mennä.

Parasympaattisen hermoston aktivointi on palautumisen avain

Palautumisen kannalta on tärkeää tiedostaa hermoston toiminta. Sympaattinen hermosto on elimistön kaasu, joka ohjaa kehoa toimimaan, kasvattaa valppautta ja tehokkuutta, sekä nostaa verenpainetta ja kuluttaa energiaa. Tarvitsemme sympaattisen hermoston toimintaa selviytyäksemme päivittäisistä töistä ja askareista. Parasympaattinen hermosto on taas elimistön jarru. Sen toiminta rauhoittaa ja palauttaa, laskee sykettä ja verenpainetta sekä tukee aineenvaihduntaa. Parasympaattinen hermosto aktivoituu levossa ja on tehokkaimmillaan unessa.

Päiväunet metsässä Ilorannassa

Ihannetilanteessa sympaattinen ja parasympaattinen hermosto mahdollistavat täydellisen toimintakyvyn. Työelämän kuormittavuuden ja stressin vuoksi sympaattisen hermoston toiminta on kuitenkin usein korostunut, joka johtaa kehon käymiseen ylikierroksilla. Parasympaattisen hermoston pitäisi normaalisti aktivoitua levossa, mutta jos elimistön kierrokset ovat korkealla, se ei pääse aktivoitumaan, ja elimistön rauhoittuminen ja palautuminen kärsii. Parasympaattinen hermosto tarvitsee tällöin apua.

Elimistö rauhoittuu parhaiten unessa, mutta voimme vaikuttaa tehokkaasti parasympaattisen hermoston aktivointiin myös hengityksellä. Keskittyessämme rauhoittamaan hengitystä ja pidentämään uloshengitystä, keho alkaa rauhoittua. Hengitysharjoituksia voi tehdä missä vaan ja koska tahansa. Ennen nukkumaan menoa hengityksen rauhoittaminen auttaa laskemaan kierroksia myös rentouttaa kehoa syvempään uneen. Parasympaattisen hermoston toimintaa tukee lisäksi terveellinen ruoka, liikunta ja ulkoilu.

Palautumisvalmennus johtoryhmille ja tiimeille

Tarvitsetko sinä ja työyhteisösi jäsenet tukea palautumiseen? Tarjoamme kokonaisvaltaisen, täysin ryhmän tarpeiden mukaan räätälöitävän palautumisvalmennuksen >>. Yrityksille, johtoryhmille ja tiimeille ihanteellinen valmennus antaa työkaluja palautumisen parantamiseen niin henkilökohtaisella tasolla kuin koko työyhteisössä. Valmennus sisältää aloitusluennon, oleskelujakson Ilorannassa sekä loppuluennon. Yhteensä valmennuksen pituus on n. 2,5 kk.

Ilorannan laituri

Etänä pidettävän aloitusluennon aikana käydään läpi aiheita kuormittumisesta, palautumisvajeen syntymisestä sekä väsymisen ja uupumisen merkeistä. Lisäksi asetetaan omat palautumisen tavoitteet. Aloitusluonnon tavoitteena on tunnistaa oman arjen kuormittavat asiat ja omat palautumisvajeen merkit.

Ilorannassa ryhmä viettää vähintään kahden päivän ohjatun palautumisjakson, jonka aikana mm. harjoitellaan palautumista konkreettisesi. Ilorannassa ohjelma on suunniteltu tavoittelemaan optimipäivää kuormittumisen ja palautumisen suhteen. Elimistö kaipaa kuormitusta ja aivot työskentelyä, mutta vastapainoksi Ilorannassa vietetään paljon aikaa ulkona raikkaassa ilmassa ja liikutaan. Tällä pyritään saavuttamaan elimistön kaipaamaa tervettä fyysistä väsymystä.

Palautumisjakson päätteeksi tarkastellaan ja tarkennetaan tavoitteita, ja lähdetään toteuttamaan opittua omaan arkeen. Noin kuukauden päästä Ilorannassa vietetyn palautumisjakson jälkeen on loppuluento, jossa tehdään tilannekatsaus ja käydään vielä läpi keinot palauttavan arjen ylläpitämiseen.

Yli kahden kuukauden valmennusjakso mahdollistaa tavoitteiden seurannan ja apua pysyvämpään muutokseen. Oma, henkilökohtainen jaksaminen ja palautuminen on valmennuksen tärkein tavoite, mutta palautumisen ympärillä työskentelyn oivaltaminen on tärkeää myös työyhteisön hyvinvoinnin edistämisessä. Palautumisjakson antia on myös ryhmän yhteenhitsautuminen ja vertaistuellinen vaikutus.

Miksi työstä palautuminen onnistuu parhaiten Ilorannassa?

Kaikkihan meistä tietävät hyvinvoinnin perusteet: riittävä uni, terveellinen ravinto ja liikunta. Emme kaipaankaan tietoa mitä pitäisi tehdä palautumisen eteen, vaan miten väsyminen ja uupuminen pitää huomioida ja miten niistä palaudutaan. Tähän Iloranta tarjoaa niin ohjeet kuin puitteetkin.

Ilorannan rauhallinen maalaisympäristö jo itsessään laskee stressitasoja. Ympäröivä metsä ja sijainti järven rannassa luovat otolliset olosuhteet palautumiselle. Ilorannassa on erityisesti panostettu hyvään unenlaatuun – maaseudun luonnollinen hiljaisuus ja pimeys luovat hyvät uniolosuhteet yhdessä hyvien sänkyjen ja unta tukevan ohjelman kanssa.

Ohjelma on suunniteltu palautumisen ehdoilla. Elimistö kaipaa fyysistä rasitusta ja vastapainoksi rauhoittumista. Ohjattu liikunta toteutetaan kaikki kuntotasot ja vuodenaika huomioiden. Yleensä parhaan palautumisen saa yhdistämällä lihaskuntoharjoittelua sekä rauhallista ulkona liikkumista, kuten yksinkertaisimmillaan metsässä kävelyä. Ilorannassa voi liikunta olla myös arjesta poikkeavaa ja kokemuksellista, kuten potkukelkkailua, lumikenkäkävelyä tai järvessä uimista.

Ohjaajana toimii palautumisvalmentaja, Ilorannan isäntä Samu Lescelius, jolla on yli 20 vuoden kokemus liikunta- ja hyvinvointialalta. Samun monipuolinen liikuntatausta sekä historia fysiikkavalmentajana ja hyvinvointiluennoitsijana tekee hänestä erinomaisen oppaan kohti parempaa palautumista. Hänellä on myös kokemusta uupumuksesta, ja tietää palautumisvajeen merkit omakohtaisesti sekä miten siitä palaudutaan.

Lesceliuksen luotsaama Iloranta työllistää yhdeksän vakituista työntekijää. Kesällä yritys palkkaa kesätyöntekijöitä. Kuva: Pekka Rautiainen.
Ilorannan palautumisen valmennusten ohjaana toimii palautumisvalmentaja, Ilorannan isäntä Samu Lescelius

Aktiviteettien ja luentohetkien välissä Ilorannassa toteutetaan rentoutumisharjoituksia, saunotaan ja tietysti syödään. Ilorannassa kiinnitetään huomiota ruoan laatuun elimistön hyvinvoinnin kannalta. Kaikki ruoka valmistetaan itse puhtaista raaka-aineista ja suositaan lähiruokaa.

Ota ensimmäinen askel kohti palautumista

Olethan rehellinen itsellesi? Oletko jatkuvasti väsynyt, unohteletko asioita ja tingitkö yöunista? Niin kauan kuin keksit tekosyitä, etkä myönnä kärsiväsi palautumisvajeesta, et pysty palautumaan. Myöntäminen on ensimmäinen askel – tämän jälkeen voit aloittaa matkan kohti parempaa palautumista.

Kysy lisää ja varaa palautumisvalmennus!
myynti@iloranta.fi / 050 343 7770

Kokemus osallistujan näkökulmasta:

”Yrityksemme johtoryhmälle räätälöitiin hyvinvointivalmennus, jonka tarkoituksena oli antaa sekä yhteisiä työkaluja että henkilökohtaista opastusta jaksamiseen niin työssä kuin jokaisen omassa arjessa. Tämä toteutui sopivasti ennen kiireisen sesongin alkua ja antoi meille uusia tulokulmia palautumiseen, unen ja levon merkitykseen sekä omasta hyvinvoinnistamme huolehtimiseen. Asetimme itsellemme tavoitteita ja saimme niiden mahdollistamiseen hyviä vinkkejä ja käytännön harjoitteita.

Aloitus- ja päätösluennot pidettiin teamsin välityksellä etänä ja varsinainen valmennus tapahtui Ilorannassa 2 päiväisenä. Lähipäiviin sisältyi luentojen lisäksi ohjattua liikuntaa kuntosalilla ja luontoretkellä, saunomista, iltarentoutusta ja paljon Ilorannan hyvää ruokaa. Voimme lämpimästi suositella Samun valmennusta myös muille yrityksille.”

Mirja Hellström
Palvelupäällikkö / Henkilöstövastaava
Master Golf Course Oy