Hauholaisen täysihoitolan Ilorannan asiakkaista 80 prosenttia on kanta-asiakkaita. Missä piilee yli 100-vuotiaan täysihoitolan lumo? Yhdellä on luvassa 31. kesä tässä maaseutumaisemassa, toinen on viettänyt täällä 16 joulua ja kolmas on juhlinut jo 29 juhannusta. Pikagallup Ilorannan täysihoitolavieraiden keskuudessa kertoo oleellisemman: Ilorantaan Hauholle tullaan uudestaan ja uudestaan kuin mummolaan, tuttuun ja turvalliseen.
”Sama viikko, sama huone ja samat kaverit”, kuvaa Ilorannan vanha emäntä Leena Haavisto asiakkaiden toiveita. Leena Haavisto on Ilorannan kolmatta yrittäjäpolvea. Ilorannan tila tuli hänen suvulleen 1900-luvun alkuvuosina, ja täysihoitolan aloitti hänen isoäitinsä Elin Iloranta. Haavisto otti vastuun täysihoitolasta vanhempiensa jälkeen vuonna 1978. Hänen miehensä Mikko Haavisto tuli mukaan 1980-luvulla. Kymmenen vuotta sitten täysihoitolasta alkoi huolehtia Leena Haaviston poika Samu Lescelius.
Majoitustilaa täysihoitolassa on yli sadalle asiakkaalle. Lesceliuksen mukaan yritys on pääsemässä vähitellen samoihin asiakasmääriin kuin ennen koronaa. Kuluvasta kesästä yli 90 prosenttia on varattu. ”Reilu puolet asiakkaista on lomalaisia, loppu leirikoululaisia ja yritysasiakkaita. Nämä kolme pääkohderyhmää kattavat 95 prosenttia liikevaihdosta”, Lescelius sanoo.
Kuukauden lomat vaihtuivat viikkoihin tai päiviin
Täysihoitoloiden kulta-aikaan 1930-luvulla Hauholla toimi kymmeniä täysihoitoloita. Kanta-Hämeessä sijaitseva Hauho oli sopivan junamatkan päässä pääkaupunkiseudusta, alueella oli paljon järviä, ja hämäläiset talot olivat vieraita varten riittävän suuria. Kaupunkilaiset tulivat täysihoitoloihin viettämään joutilaita kesäpäiviä, syömään, rentoutumaan ja seurustelemaan keskenään. Usein kesävieraat viipyivät täysihoitolassa kuukauden tai kaksikin. ”Miehet olivat töissä ja vaimot ja lapset lähetettiin koko kesäksi meille”, Leena Haavisto kertoo. ”Nykyisin vieraat viipyvät viikon, joskus kaksi. Yritysasiakkaat tulevat yleensä päiväksi tai viikonlopuksi, Samu Lescelius jatkaa.
1960- ja 70-luvuilla täysihoitolat saivat kilpailijoikseen mökkeilyn sekä räjähdysmäisesti kasvaneen ulkomaanmatkailun. Myös lainsäädäntö tiukentui. Yrittäjiltä alettiin vaatia elinkeinolupaa, ja samanaikaisesti tilojen paloturvallisuus- ja terveystarkastusmääräykset tiukkenivat. Monen maatilan resurssit eivät tähän kaikkeen riittäneet.
Haavistot ja Samu Lescelius sanovat, että heidän pelastuksensa ovat aina olleet uskolliset asiakkaat. Saman he uskovat pätevän nyt, kun Ukrainan sota ja taloustilanteen kiristyminen luovat yleistä epävarmuutta. ”Epävarmoina aikoina ihminen valitsee tutun ja turvallisen”, Leena Haavisto sanoo.
Juuret Suomi-filmissä
Maatilamatkailu on lisännyt koko 2000-luvun suosiotaan. Yritysten tyky-päivistä, erilaisista teemaviikonlopuista sekä erityisesti leirikoulujen järjestämisestä on tullut monelle maatilalle uusi bisnes. Menneen ajan charmia tarjoavat ympärivuotiset täysihoitolat ovat kuitenkin käyneet vähiin. Iloranta on enää yksi harvoista. Se on täysihoitoloista vanhin ja suurin. Toiminta sai alkunsa – kuinkas muutenkaan – Suomi-filmistä. ”Heinäkuussa 1937 filmattiin Hauholla Niskavuoren naiset -elokuvaa, ja isoäitini Elin Iloranta oli luvannut ruokkia näyttelijät ja kuvausväen. Elokuvan tähtinnä olivat Tauno Palo ja Sirkka Sari”, Leena Haavisto kertoo.
”Filmiväki oli niin tyytyväinen Elinin kestitsemiseen, että elokuvan kuvaajat Armas Hirvonen ja Eino Heino tulivat seuraavana kesänä perheineen Ilorantaan. Siitä se lähti. Yksinhuoltajamummulleni kesävieraat olivat tärkeä tulonlähde. Sotavuosina Ilorannan täyttivät pommituksia paenneet pääkaupunkilaiset ja myöhemmin evakot. ”Kun mummoni aloitti kesävieraiden pidon, tokaisi kyläläinen hänelle, että kuinkahan kauan jaksat niitä laiskoja kaupunkilaisia katsella. Hyvin mummo jaksoi”, Leena Haavisto jatkaa.
Pelkkä nostalgia ei elätä
Leena Haavisto opiskeli kotitalousopettajaksi ja vannoi, ettei ikinä tulisi töihin Ilorantaan, työleirille. Täysihoitolaa pitivät silloin hänen vanhempansa Annikki ja Armas Iloranta. Toisin kävi. ”Aika pian tajusin, että tämä on tuhannen taalan juttu. Sain kehittää uutta ja palvella asiakkaita. Viihdyin työssäni todella hyvin”, Haavisto muistelee. Leenan aviomies, Mikko Haavisto teki työuransa opettajana naapurikunnassa Pälkäneellä. ”Hyppäsin kreivin aikaan pois opettajan työstä. Nykyopettajia ei käy kateeksi. Ja täällä on riittänyt hommia”.
Vuonna 2013 tila siirtyi Leenan pojalle, Samu Lesceliukselle. Aiemmin hän työskenteli liikunta- ja hyvinvointialalla ja kouluttautuu parhaillaan palautumisohjaajaksi. ”Iloranta on aina ollut osa elämääni. Olen kasvanut täällä ja nähnyt vieraita monessa sukupolvessa. Nyt 30-40 vuotiaat äidit ja isät haluavat tarjota samanlaisen huolettoman ja iloisen kesäloman kuin heillä itsellään oli täällä aikanaan”, Lescelius sanoo.
Pelkkä nostalgia ei kuitenkaan täysihoitolaa elätä. Siinä missä ennen kesävieraille riitti soutuvene, vaativat nykylomalaiset kaikki ajanmukaiset pelit ja härpäkkeet. Ilorannassa on muun muassa täysin varusteltu kuntosali. ”Joka vuosi pitää olla jotain uutta. Tämä oli mummun ohje, jota pyrimme yhä noudattamaan”, Lescelius sanoo.
Yrityksen kilpailijoiksi Lescelius nimeää leirikoulujen arvonlisäverosta vapautetut isot liikuntakeskukset kuten Vierumäen ja Pajulahden. Airbnb-toiminnan kanssa yritys ei kilpaile. ”Meillä on niin paljon muutakin kuin pelkkä sänky”. Yrittäminen on Lesceliuksen mukaan kiinnostavaa, eikä kahta samanlaista päivää ole. Mutta yrittäminen on myös jatkuvaa tasapainoilua kohonneiden kustannusten ja vanhojen kiinteistöjen kunnossapidon kanssa. ”Pensseleille ja vasaroille löytyy käyttöä”.
”30–40-vuotiaat äidit ja isät haluavat tarjota omille lapsilleen samanlaisen huolettoman kesäloman kuin heillä itsellään oli täällä aikanaan.”
Ilorannassa vierailee vuosittain neljästä viiteen tuhatta vierasta. Yrityksen liikevaihto oli ennen koronaan parhaimmillaan vajaa miljoona euroa. Lesceliuksen mukaan tulos oli pienellä plussalla. Iloranta työllistää ympärivuotisesti yhdeksän ihmistä. Kesäisin työntekijöitä on noin kolmekymmentä. ”Täällä maalla e ole ollut naisille paljon työpaikkoja eikä etenkään kesätyöpaikkoja. Meillä on ollut kesätöissä tyttöjä lähes tulkoon jokaisesta paikkakunnan talosta”, Leena Haavisto sanoo.
Samu Lesceliuksen poika käy Hämeenlinnan yrittäjäpainotteista lukiota. ”Kummatkin lapset auttavat täällä, mutta koetan olla luomatta heille turhia paineita jatkosta”.
”Upotamme maaseutuun”
Mikä saa neljän ja viiden tähden hotelleihin tottuneet asiakkaat yöpymään 1800-luvulla olevissa aitoissa ja kipuamaan päätalon narskuvia portaita pitkin vinttihuoneisiin? Viikon oleskelu täysihoidossa maksaa sesonkiaikaan parhaissa huoneissa noin tuhat euroa. Samalla rahalla pääsisi jo pitkälle.
”Me upotamme heidät maaseutuun”, Leena Haavisto vastaa. Upottamisella Haavisto tarkoittaa aitoja maalaistalon kokemuksia, kuten hämäläisen pitopöydän antimia, souturetkiä, savusaunaa, sieniretkiä, lettukestejä, kilpailuja ja leikkimistä. Vieraat ovat Haaviston mukaan myös itse hakoja keksimään aktiviteettejä, näytelmä- ja lauluilloista naamiaisiin. Täysihoitolan liikeidean kulmakiviä ovat Haaviston mukaan yhteisöllisyys, ruoka sekä tekeminen, tässä järjestyksessä. Niille, jotka haluavat vain maata rannalla ja lukea kirjoja, se suodaan.
”Onnistunut loma on kokonaisvaltainen kokemus. Jokainen saa valita mistä palasista sen kokoaa”, Samu Lescelius jatkaa. Suorituskeskeinen ja hektinen arki kuormittavat ihmisiä enemmän kuin he itse aina edes tajuavat. Palautumiselle ei ärsykkeiden tulvassa jää riittävästi aikaa, ja monet nukkuvat liian vähän, ajattelee Samu Lescelius. Hänen tavoitteensa on tehdä Ilorannasta ympärivuotinen, hyvinvointia tukeva lepopaikka.
Ilorannan keittiön seinä on tapetoitu yrityksen saamilla palkinnoilla ja kunniakirjoilla. Värivalokuvia täysihoitolan julkkisvieraista ei sen sijaan näy. Yksityisyys on taattu. ”Tänne tullaan kesämoodissa rentoutumaan. Tittelit ja ammatit on jätetty kotiin”, Mikko Haavisto sanoo.
”Onnistunut loma on kokonaisvaltainen kokemus. Jokainen saa valita mistä palasista sen kokoaa.”
Metsässä on mahdollisuus
Ulkomaalaisten asiakkaiden osuus Ilorannan asiakkaista on muutaman prosentin. Ulkomaalaiset etsivät toisenlaisia elämyksiä kuin kotimaiset lomailijat. ”Arabit eivät todellakaan hae täältä aurinkoa. Aasialaisia ja erityisesti japanilaisia kiinnostaa kaikki aitous ja perinteet. Ranskalaiset ja saksalaiset hakevat erilaisia, heille uusia luontokokemuksia”, Lescelius luettelee.
Kaikille näille vierailijoille metsä on Lesceliuksen mukaan vielä monilta osin hyödyntämätön mahdollisuus. Yllättävän monelle suomalaisellekin, uusille sukupolville, metsässä liikkuminen, sienestys ja marjojen poiminta ovat vieraita kokemuksia. Ulkomaalaisille pelkkä mahdollisuus poimia sieniä ja marjoja omin käsin ja ilmaiseksi on jo silkkaa suomalaista luksusta.
Myös pimeys ja äänettömyys ovat nykyihmisille uusia, pelottaviakin kokemuksia. Ilorannan yrittäjät näkevät tässä markkinaraon. Täysihoitolassa järjestetään selviytymisretkiä pimeään metsään ja ohjattuja luontokävelyjä. Heiniä tekemään eivät lomalaiset enää haikaile, mutta katiskoja kokemaan riittää halukkaita. Ja kalapuikkosukupolven lapselle elävän kalan pitäminen käsissä voi olla loman kohokohta. ”Tulitikun ja nuotion sytyttämisen opettelu on leirikoulujemme hittituote”, Mikko Haavisto kuvaa.
Haastattelupäivänä Ilorannan pihan täyttävät leirikoululaiset. Osa maalaa pihalla leikkimökkiä, osa kiipeilee puumajoissa, osa potkii palloa. Yhdelläkään lapsella ei näy kädessä kännykkää. Ilorannan noin viiden hehtaarin alueella on viikinkikylä, saunamaailma savusaunoineen, kaksi tenniskenttää, jalkapallokenttä, lento- ja sulkapallokentät, lampaita, kaneja, nuotiopaikkoja, laavu ja rannassa lautta, jolla voi isompikin porukka huviajella tai kalastaa. Lisäksi talonväkeen kuuluva Naksu-koira, joka tervehtii aina jokaista vierasta. Tekemistä riittää.
”Mummolla oli tapana sanoa, että jos lapset viihtyvät, viihtyvät aikuisetkin”, Samu Lescelius sanoo. ”Tämä pätee edelleen.”
Mikä on Iloranta?
Tekee: Suomen vanhin täysihoitolapalveluja tarjoava yritys, joka toimii osin 1800-luvulta olevissa tiloissa Hauholla. Järjestää erilaisia tapahtuma – ja aktiviteettipalveluja yksityisille ja yrityksille sekä lerikouluja.
Liikevaihto: Vuonna 2019 ennen koronaa 800 000 euroa, vuonna 2023 noin 900 000 auroa.
Toimitusjohtaja: Samu Lescelius, joka myös omistaa yrityksen.
Henkilöstö: Vakituisesti yhdeksän, kesäseongissa noin 30.
Artikkeli on julkaistu Talouselämässä 17.6.2023
Toimittaja: Riitta Korhonen
Kuvaaja: Antti Mannermaa.