Kevät muuttuu kesäksi

Viime päivät aurinko on meitä hellinyt ja herättänyt luonnon henkiin pitkän sekä todella lumisen talven jälkeen, nyt on jo jäät lähteneet ja Iso Roine lainehtii vapaana jälleen.

 

 

Talvi on ollut hyvin erikoinen, lunta oli todellakin paljon ja sitä tuli varhain syksyllä ja riitti pitkään. Tämä mahdollisti hiihtämisen, luistelun, lumikenkäretket, potkukelkka-ajelut, curlingin, riemukkaat pulkkamäet ja monet metsäretket valkoisiin satumetsiin ja niin edelleen. Harmillisesti samaan aikaan kuitenkaan vieraita ei ollut näistä nauttimassa kuin rajallinen määrä.

Useita tapahtumia on jouduttu vuoden aikana siirtämään, muuttamaan ja perumaan ihan kokonaan, osa on järjestetty toiminnoiltaan ihan toisen tyyppisenä. Kaikista palaute on kuitenkin ollut hyvä ja yksimielinen; ”kiitos kun järjestitte ja saimme tulla”. Me täällä Ilorannassa olemme kuitenkin mielestämme olleet onnekkaita, emme ole olleet kuin kolme viikkoa täysin kiinni ja muutoin olemme pystyneet aina joitakuita teistä kestitsemään. Etätyö on ollut yksi meidän suosikkituotteista koronan aikana ja se jää jatkossakin tarjontaamme. Pystymme järjestämään turvallisen tavan tehdä meillä töitä ja nauttimaan samalla täysihoidon helppoudesta. Teitä etätyöntekijöitä on meille tulossa myös jatkossa ja olemmekin tehneet muutamista viikoista etätyöviikkoja kuten
esim. 3. – 7.5.2021 ja 24.-28.5.2021 

Tutustu etätyöpäivään tästä!

Tämä hiljaisempi talviaika ei meille ollut muutoinkaan ihan talviunen aikaa. Tämä oli hyvä aika tehdä kehitystyötä Ilorannan tulevaisuuden eteen. Olemme saaneet otettua käyttöön Ilorannan ensimmäisen varausohjelman ja olemme uusineet kotisivun, jonne tuli myös ihka uusi verkkokauppa. Olemme myös tehneet kaksi uutta videota, joita olette kenties nähneet sosiaalisessa mediassa. Jos ette ole niitä nähneet, niin ne löytyvät täältä:  Avaa ja tilaa meidän kanava tästä! 

Saimme teiltä jonkin verran kommenttejakin näihin uusiin sivuihimme liittyen ja olemme tehneetkin korjauksia. Sivujen tarkoitus on nyt entistä enemmän olla työkalu meille ja teille. Pyrimme hyvissä ajoin kertomaan tapahtumistamme ja paytrail on mahdollistanut niiden turvallisen ostamisenkin jo verkosta. Osa teistä onkin jo testannut ostamista – hyvä niin!

 

 

KERTOKAA meille jatkossakin jos huomaatte puutoksia sivuillamme tai toivotte joitain korjauksia. Arvostamme lisäsilmiä ja lisäkokemuksia sivuistamme!

Toukokuu on pian käsillä, mutta vielä ehtii Huhtikuussakin Ilorantaan

 

 

Nyt näyttää valoisammalta taas – muutoinkin kuin ulos katsottaessa. Koronan aiheuttamat rajoitukset ovat poistumassa ja pystymme vihdoin suunnittelemaan taas tapahtumia ja te pääsette järjestämään Ilorannassa omat tapahtumanne, olipa ne sitten juhlia tai kokouksia.

Juuri nyt meillä on senioriviikko meneillään ja voi sitä iloa sekä riemua, molemmin puolin, kun talo täyttyi vieraista! Naksu-koira ja Molli-kissa ovat riemusta voltteja heitelleet vieraiden jaloissa sekä kerjänneet rapsutuksia.

Naisten viikonloppu:

 

avaa linkki tästä!

 

Viikonloppu alkaa perjantaina ja siihen löytyy vielä paikkoja vaikka ihan hotellin puolelta. Ohjelmahan on tunnetusti ihan huippuluokkaa! Vielä ehdit varaamaan tai ostamaan paikkasi verkkokaupastamme.

Äitienpäivä

 

avaa linkki tästä!

 

Äitienpäivän kunniaksi tarjoamme kaikille äideille irtiottoa arjesta ja se onkin sitten seuraava tapahtumamme. Meillä on myynnissä koko viikonloppu Ilorannassa tai vaihtoehtoisesti voi viettää yhden yön lauantaista sunnuntaihin ja päättää vierailuun herkulliseen äitienpäivälounaaseen. 

Tutustu oheisesta linkistä saatavuuteen ja hintoihin.


P.s. tänä vuonna koronan vuoksi äitienpäivälounas on tarjolla vain majoittuville vieraille.

Toukokuussa on tarjolla muutoinkin viikonloppumajoitusta täysihoidolla. Ilorannan täysihoitopaketti sisältää majoituksen, aamiaisen, lounaan, päivällisen ja päiväkahvit. Sauna ja pulahdus Iso Roineeseen kuuluu tietysti myös hintaan, kuten majoitukseen kuuluu liinavaatteet ja loppusiivous. Ilorannan faciliteetit ovat kaikkien vapaassa käytössä. Tutustu sivuihimme ja löydä uusiakin puolia Ilorannasta!

Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita vieraaksemme Ilorantaan!

Aurinkoista kesän odotusta toivottaa koko Ilorannan väki

Call Now ButtonSoita

Iloranta on hyvä paikka