Ladataan Tapahtumat

Lokakuun viikonloppuna on mahdollisuus pieneen lepohetkeen arjen keskellä. Ilorannassa täysihoidon lisäksi saat mukavan irtioton arjesta ja voimaa maaseutumiljööstä upeassa ulkoilmassa. Voit tulla vain yhdeksi yöksi tai koko viikonlopuksi. Lokakuun alkupuolella ruska on parhaimmillaan, varsinkin järveltä katsottuna myös Etelä-Suomen ruska voi olla upea.
Lokakuun alku on monesti myös oikein hyvää sienestysaikaa, joten voit tulla vaikka keräilemään talven sienet pakkaseen.

Tämä syksyinen irtiotto on pyhitetty rauhoittumiselle ja omatoimiselle tekemiselle.

Luonnossa oleskelu virkistää ja elvyttää. Lyhytkin oleskelu ja kevyet aktiviteetit luonnossa vaikuttavat mielialaan, parantavat keskittymiskykyä ja ennen kaikkea lievittävät stressiä. Nykyajan hektinen elämä kuormittaa kovasti sekä kehoa että mieltämme. Kaikki tarvitsemme rauhoittumista ja omaa aikaa, myös vain perheelle pyhitetty aika on tärkeätä ja arjessa monesti vähissä. Ruskaviikonloppu voi olla pelkästään maiseman ihailua, kevyttä liikuntaa ja tutustumista luonnon ihmeisiin.

Lokakuussa Ilorannan ympäröivä luonto, pelikentät ja trampoliinit ovat edelleen käytössä, joten perheen kesken voi tehdä oman metsäretken, ottaa omat tennispelit tai vaikka Kubb-matsin.
Omatoimisesti voi harjoitella peltolenkillä, maalaiscrossfit välineillä tai kuntosalilla, kaikki vapaasti käytettävissä.

Luontomatkaan olennaisena osana kuuluu tietysti myös saunominen ja uiminen, myös savusauna lämpiää viikonlopun aikana.

Hinnat ja lisätietoja

  • Viikonlopun täysihoitohinta Omenatarhassa ja mökeissä 240 €/aikuinen
  • Muut huoneet 200€/aikuinen
  • Lauantain lounaalta sunnuntain lounaalle 130€/110€

Hinnat sisältävät majoituksen, ruokailut perjantain päivälliseltä sunnuntain lounaalle sekä saunat, myös pelikentät ja kuntosali vapaasti käytettävissä. Lakanat ja pyyhkeet kuuluvat hintaan.
6-15-vuotiaat puoleen hintaan, nuorimmat ovat ilmaisia.

Varaa tästä

Tai puhelimitse 050-343 7770 tai sähköpostilla myynti@iloranta.fi

Lämpimästi tervetuloa!

Samu ja Ilorannan väki


Täysihoitoon sisältyy aamiainen, lounas ja päivällinen.

Varausehdot

1 kk ennen vierailua kuluton peruutus
29-15 vrk ennen lomasi alkamista laskutamme 50% peruutuskulut + toimistokulut 20 €
0-14 vrk ennen lomasi alkamista laskutamme 100% peruutuskulut

Varauksen vahvistamisen jälkeen laskutamme varausmaksuna 25 % varauksen loppusummasta. Lähetämme varausmaksusta maksulinkin, jonka kautta varaaja voi itse valita maksutavan. Loppusummasta lähetetään erillinen linkki ennen vierailua. Loppusumman voi maksaa myös paikan päällä Ilorannassa käteisellä tai kortilla. Asiakas voi myös suorittaa varausmaksun ja loppusuorituksen yhdellä kertaa.