fbpx

Etusivu » Tapahtumat » Lauri Siiralan retriitti

Lauri Siiralan retriitti

17.03.2023 08:00 19.03.2023 17:00

Muutos on jatkuvaa luonnossa ja maanpäällisessä elämässä. Luonnossa ja myös omalla vaelluksellamme esiintyy myös välillä selkeitä muutoksen kausia eli murrosjaksoja. Ihminen kutsuu eri vuodenaikojen murrosjaksoja päiväntasauksiksi eli seisauksiksi. Kevätpäivänseisaus on […]

Loading Events

Muutos on jatkuvaa luonnossa ja maanpäällisessä elämässä. Luonnossa ja myös omalla vaelluksellamme esiintyy myös välillä selkeitä muutoksen kausia eli murrosjaksoja. Ihminen kutsuu eri vuodenaikojen murrosjaksoja päiväntasauksiksi eli seisauksiksi. Kevätpäivänseisaus on meidän leveysasteillamme riemua kevään pursuavan, sulattavan voiman johdosta, se on auringon luoman uuden kasvun ja vihreyden odotuksen juhlaa. Kevään liikkeellepaneva energia voi toisaalta myös nostaa esiin hankalia olotiloja.

Kevätpäivänseisauksen aika on otollinen ajankohta seisahtua ja tutkia muutosvoimia luonnossa ja elämässämme. Retriitin aikana voimmekin luopua vanhoista taakoista, ihmetellä sitä mikä on uutta, elävää, tuntematonta, ja kantaa sitä mukanamme jatkaessamme matkaa suoraa kulkua eteenpäin.

Suora kulku tarkoittaa, että tiedän tarkoitukseni ja suuntani hetki hetkeltä, niin kuin sen itse oivallan oman kokemukseni ohjaamana. En etsi oikoteitä, ne näyttäytyvät aina hetken ja tilanteen mukaan. Nuuhkin maastoa, tilaa, tilanteita kaikki hoksottimeni hereillä ja herättäen henkiin aina uusia taajuuksia puhdasta läsnäoloa, olemisen voimaa, elämän omaa eliksiiriä.

Valmiit oikotiet sen sijaan ennalta määrittelevät maaston ja sen mahdollisuudet ja siten ohjaavat kulkijaa ennalta määritellyn pyhän, toiveen, halun tai uskomuksen luo, pois uskomattomattoman, määreettömän, uuden, eli pyhän, luota.

Pyhä yksinkertaisuus on yksinkertaisen hyvää ja uutta. Se avaa ainoan todellisen mahdollisuuden kaikkien tarjolla olevien houkutusten joukosta, nyt. Silloin astun uuteen, vielä tuntemattomaan.

Nykyhetken voiman ohjaamana on hyvä vaeltaa tätä ajatonta pyhiinvaellusta. Kutsumme sinua mukaan tätä tutkimaan ja sen todellisuudesta iloitsemaan yhdessä toisten henkiin heräävien ihmisihmeiden kanssa.

Retriitin aikana hiljennymme ja laskeudumme olemisen tilaan sisällämme, mutta olemme myös vuorovaikutuksessa toisiimme puhumalla sekä liikkeen ja kosketuksen kautta. Kutsumme elämää esiin itsessämme ja toisissamme, rentoudumme, saatamme itsemme tuoreeks terveeks sekä saunassa että olemisen tilan hienoissa löylyissä. Sillä löyly on suomensukuisten kielten sana elinvoimalle.

Viikonlopun ajan meille on tarjolla Ilorannan monipuolinen maalaismaisema ulkoilumaastoineen, talon perinteikäs mutta aina uudistuva, rakkaudella tehty ruoka, rantasaunat ja avanto. Maatila sijaitsee kirkasvetisen Iso-Roineen rannassa, peltomaisemassa ja metsien ympäröimänä. Rannassa saunoja on peräti kolme, ja saammekin saunoa molempina iltoina – lauantaina myös savusaunassa. Myös avannossa on mahdollista viilentyä löylyjen välillä. Pihapiiristä löytyy myös nuotiopaikka.

Luonto

Ilorannan lähimetsässä kulkee mm. 3,5 kilometrin pituinen luontopolku metsän siimeksessä vaihtelevassa maastossa ja päätyy vanhan männyn juurelle laavulle. Aivan järven rannassa on terveleppälehto ja lintutorni, joka houkuttaa seuraamaan lintujen muuttoa. Annammekin viikonloppuna yhteisten sessioiden lisäksi reilusti aikaa ulkoiluille ja saunomiselle.

Kokoontumistilamme on parvirakennuksessa, joka sijaitsee entisen navetan ylisillä. Samassa rakennuksessa on myös takkahuone Lysti, jossa voimme myös istuskella tulen ääressä.

Majoitus

Majoitumme pääsääntöisesti Punaisessa talossa, Parvirakennuksessa tai mökeissä. Kaikki huoneet ovat keskenään enemmän tai vähemmän erilaisia:

  • Mökeissä on kaksi sellaista, joissa 2 x wc/suihku sekä sisäänkäynti. 3 mökkiä, joissa on 1 x wc/suihku ja sisäänkäynti.
  • Punaisessa talossa ja parvirakennuksessa on suihkullisia/vessallisia huoneita 5 x2hh, 2x huoneita omalla wc:llä ja 5 huonetta ilman mukavuuksia.

Aikataulut ja hinnat

Aloitamme päivällisellä perjantaina n. klo 18 (varmistamme tarkan ajan ilmoittautuneille, riippuen bussiaikatauluista ja kyydeistä) ja lopetamme viikonlopun iltapäiväkahviin sunnuntaina klo 15-16 aikaan. Pyrimme siihen että lopetusaika on mahdollisimman käytännöllinen bussiaikataulujen kannalta, jos paluukyydit eivät järjesty ryhmän keskuudesta.

Hinta koostuu kurssiosuudesta ja täysihoito-osuudesta:

  • TMI DHARMENIN KURSSIOSUUS 215€. Kurssiosuudesta puolet maksetaan Toiminimi Dharmenin tilille ilmoittautumisen yhteydessä, loppuosa ennen retriitin alkua.
  • ILORANNAN MAJOITUSPAKETTI
    • 2hh ilman mukavuuksia 200€/hlö
    • 2hh/mökki omalla wc:llä tai suihkulla 240€/hlö
    • Yhden hengen huonelisä 60€

Majoituspaketti sisältää majoituksen, ruokailut ja saunat. Majoituspaketti maksetaan Ilorantaan laskulla ilmoittautumisen jälkeen, joko niin että maksat 25% majoituspaketin hinnasta varausmaksuna ja loput paikan päällä, TAI maksamalla ennakkoon koko maksun. Majoituspaketin hintaan Iloranta lisää laskutuslisää 8€/lasku.

Iloranta tarjoaa meille laktoositonta kasvis-kalaruokaa, erikoisruokavaliot huomioiden (mainitse erityistarpeet ilmoittautuessasi).

Peruutukset

Ilmoittautuminen on sitova, osallistumismaksu voidaan palauttaa vain, jos retriitti peruuntuu.
Sairastumistapauksissa matkavakuutus yleensä korvaa menetetyn maksun myös kotimaan matkoilla.

Omassa (Laurin) sairastumistapauksessa palautamme joko retriitin osuuden maksusta, jolloin retriitti on osallistujille omatoimista oleilua Ilorannassa, keskenänne ja itseksenne. TAI löydämme retriitille toisen ohjaajan.

ILMOITTAUTUMISET: 
info@laurisiirala.fi 
p. 045 678 1303

Kerrothan mahdolliset erikoisruokavaliot ja huonetoiveet
ilmoittautumisen yhteydessä.

Saapuminen

P.+358 50343 7770 ja sposti: myynti@iloranta.fi

Parhaiten pääset Ilorantaan omalla autolla tai kimppakyydillä, joita toivommekin käytettävän mahdollisimman paljon, koska julkisilla pääsee vain Hauhon linja-autoasemalle noin 8 km päähän, tai lähelle Hauhoa Kenkijärven pysäkille Tampere-Lahti-tien varressa (jossa pysähtyvät Tampereelta ja Lahdesta tulevat bussit). Helsingistä pääset junalla Hämeenlinnaan ja sieltä Hämeenlinnan kaupunkibussilla Hauhon linja-autoasemalle. Tarvittaessa pyrimme järjestämään kuljetuksen Hauhon kylältä Ilorantaan, ja jos tulijoita on useampia, pyydämme tarjousta paikallisilta takseilta.