Palvelut

Iloranta on levähdyspaikka nykypäivän kiireen keskellä. Ystävällinen hymy, kaunis luonto, liikunta ja rentoutuminen odottavat lomavieraita, koululaisia, yrityksiä ja maailmanmatkaajia. Tule sellaisena kuin olet. Tervetuloa perheeseen.

Palvelut ›

Lomavieraille

“Äiti, mulla ei oo mitään tekemistä”, on lausahdus, jota et tule lomalla Ilorannassa kuulemaan. Sen sijaan yhdessäolo, leikki ja riemu ovat asioita, jotka Ilorannasta tulevat ensimmäiseksi mieleen. Ilorannasta löytyy kivaa tekemistä kaikille vauvasta teiniin ja vaariin. Iloranta on kokonaisvaltaista hyvinvointia - aikaa itselle ja läheisille.

Meidän Iloranta on välittömyyttä, ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Meille tulet niin kuin mummolaan. Siksi monet lomavieraat palaavatkin vuosi vuoden jälkeen takaisin kesä- ja hiihtoloman viettoon Ilorantaan.

Loma Ilorannassa on mielen ja kehon virkistymistä. Istu valmiiseen ruokapöytään nauttimaan maukkaasta ja herkullisesta lähiruoasta. Osallistu yhdessä tekemiseen tai rentoudu yksin luontopolun ja metsän hiljaisuudessa. Päivittäistä ohjelmaa on koko perheelle lasten leikeistä ja pihapeleistä aikuisten ohjattuihin liikuntahetkiin.

Rapukaudella käydään ravustamassa ja ympäri vuoden paistuvat herkulliset letut avotulella. Voit käydä ihastelemassa, rapsuttelemassa ja syöttämässä maatilan eläimiä. Kesällä Ilorannan hiekkaranta kutsuu rentoutumaan ja loikoilemaan kiireettä, talvella jäävät stressi ja kolotus avantoon. Puu- ja savusaunan löylyt hemmottelevat kehoa ja mieltä.

Palvelut ›

Yrityksille

Ilorannassa koko organisaatio voi hyvin. Tarjoamme loistavat puitteet onnistuneisiin kokouksiin sekä työhyvinvointi- ja virkistyspäiviin maaseudun rauhassa. Ilorannassa yrityksenne löytää rauhan keskittyä olennaiseen.

Isommat kokoustilat ovat hyvin varustellut ja ne sopivat monenlaisiin tarkoituksiin. Erilaisia tiloja löytyy myös pienryhmätyöskentelyä varten. Ilorannassa on hotellitasoinen majoitus yöpymistä varten. Työskentelyn välissä pääsette nauttimaan hämäläisen pitopöydän antimista, voitte pulahtaa järven helliviin aaltoihin sekä nauttia savusaunan pehmeästä lämmöstä.
Yrityksen menestyminen perustuu hyvinvoivaan ja motivoituneeseen henkilökuntaan. Työssä jaksaminen on yksilöllinen ja yhteisöllinen kokemus, joka rakennetaan yhdessä. Haluamme antaa mahdollisuuden koko organisaation hyvinvointiin tarjoamalla mukavia ja tehokkaita työhyvinvointi- ja virkistyspäiviä keskellä luontoa, metsän ja veden äärellä.

NYT TARJOUKSENA ALKUTALVEN KOKOUKSET!

Kahden päivän, yhden yön koulutus hintaan 150 €/hlö/2hh majoitus Omenatarhassa ja päärakennuksen yläkerrassa.

• Koulutustila välineineen, pienryhmätyötiloja tarvittaessa

• 2 x lounas ja 1 x illallinen

• 2 x iltapäiväkahvit, 1 x aamiainen ja 1 x iltapala

Minimi henkilömäärä tälle tarjoukselle on 15 hlöä.
Tarjous voimassa 9. helmikuuta asti!

Palvelut ›

Leirikoululaisille

Iloranta on elämyksiä ja oppimista. Iloranta on “Maalle oppimaan” –auditoitu leirikoulukohde. Järjestämme unohtumattomia ja elämyksellisiä leirikouluja maaseudun rauhassa ympäri vuoden.

Räätälöimme mielellämme ohjelman toiveidenne mukaan. Monipuolisissa aktiviteeteissa on muun muassa kädentaitoja ja liikuntaa. Ohjelmassa voi olla esimerkiksi ruisleivän leipomista, kalastusta, lumikenkäilyä, luonnonjää-curlingia tai vaikkapa lampaanvillan karstaamista ja kehräämistä sekä villan huovuttamista.

Ilorannan leirikoulussa voitte kokea maaseudun elämää, rapsutella tilan eläimiä ja oppia paljon luonnosta. Ilorannassa on monipuoliset liikuntamahdollisuudet, kuten kuntosali, pingis- ja biljardipöydät, tenniskentät, trampoliinit, lento- ja koripallokentät sekä kiipeilyseinä.

Leirikoulu Ilorannassa on yhteisiä elämyksiä ja lukuisia hauskoja muistoja sekä hyviä eväitä koulutyöhön.

Talvileirikoulu on mäenlaskua, potkukelkkailua, luonnonjääcurlingia, tossulätkää, leipomista, metsän elämyksiä ja kalaretkiä. Se voi olla myös laskettelua lähellä olevassa Sappeen hiihtokeskuksessa, avantouintia, saunomista savusaunassa tai lumikenkäkävelyä.

Esimerkki talvileirikoulusta

Maanantaina: Lumikenkäretki, eväät mukana metsä- tai rantamäenlaavulla (lumivaraus) / Vaihtoehtoisesti ohjattu metsäretki / Saunominen ja avanto

Tiistaina: Kalastusretki jäälle: pilkkiminen, verkkojen ja katiskoiden kokeminen tai jopa ”Made in Iloranta” eli iltaretki madepilkille / Talvileikkejä, mäenlaskua, lumifudista… / Savusauna ja avantouinti / Lättykestit

Keskiviikkona: "Villanpehmeä hetki", lampaanvillan karstaus ja kehrääminen / Jään tarina eli luonnonjääcurlingia, tossulätkää, potkukelkkailua jäällä ja napakelkkailua… / Saunominen ja avanto / Luokan oma illanvietto tai disco

Torstaina: Ruisleivän leipominen / Lounaan jälkeen kotimatkalle

Palvelut ›

Matkailijoille

Löydä suomalainen maaseutu. Iloranta on Suomen vanhin maaseudulla toimiva täysihoitoa tarjoava matkailuyritys. Olemme huolehtineet vieraistamme jo 80 vuoden ja neljän sukupolven ajan. Tarjoamme täysihoitolomia, kokous- ja koulutuspalveluja yrityksille, leirikouluja sekä hyvinvointi- ja liikuntaviikonloppuja. Iloranta sijaitsee vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Olennaista Ilorannassa ovat maukas lähiruoka, rento ilmapiiri, ystävällinen ja vieraanvarainen palvelu, luonto, liikunta ja hyvinvointi. Maista paikallisia herkkuja, kokeile suomalaisen ruisleivän valmistamista tai nauti kuppi kuumaa leirinuotiolla. Kävele metsässä ja kuuntele sen hiljaisuutta. Hengitä syvään puhdasta ilmaa.

Halutessasi voit yöpyä laavussa ja ihastella kuulaita kesäöitä. Tai katsele luontoa ja maalaismaisemaa omalta hotellitasoisen huoneesi parvekkeelta Omenatarhassa.

Iltasella voit pulahtaa kirkasvetisen Iso-Roineen viileisiin aaltoihin ja saunoa puulämmitteisessä rantasaunassa tai savusaunassa. Talvella pääset kokemaan jäisen avannon ja avantouinnin parantavan voiman.

Palvelut ›

Hyvinvointi-sporttilomat

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeä osa Ilorannan arvomaailmaa. Rentoutuminen vapauttaa kehon ja mielen lukoista ja jännitystiloista. Tärkeitä keinoja rentoutumiseen ja virkistymiseen ovat ulkoilu ja liikunta, jotka kuuluvat lomanviettoon Ilorannassa.

Järjestämme Ilorannassa ympäri vuoden monenlaisia terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviä lomia, jotka liikuttavat kehoa ja hemmottelevat mieltä. Valikoimassamme on sporttisempia Ilocamp-viikonloppuja, jossa otetaan liikunnasta kaikki irti Crossfit-tyyliin maalaismaisemassa sekä rauhallisempia kehon ja mielen jooga-viikonloppuja.

Naisten viikonlopussa liikutaan, nauretaan, käydään erilaisissa kauneushoidoissa ja nautitaan elämästä. Kaiken kruunaa maukas pitopöytä, puhdas lähiruoka, mukavat yhteiset hetket muiden vieraiden kanssa sekä rannan saunojen pehmeät löylyt. Päivän päätteeksi uni tulee helposti ja olo on virkistynyt.

Palvelut ›

Senioreille

Iloranta on hyvinvointia ja toimintakykyä. Tarjoamme senioreille kokonaisvaltaista terveyttä ja elämänlaatua edistävää hyvää oloa maaseudun rauhassa.

Tasokkaan täysihoitolan palveluiden ja sosiaalisen yhdessäolon lisäksi senioriviikoilla ammattilaiset ohjaavat liikkumaan henkilökohtaisesti jokaisen tarpeet ja kyvyt huomioiden. Ilorannassa seniorit voivat nauttia terveysliikunnallisesta täysihoidosta silloinkin, kun oma toimintakyky on jo heikentynyt. Tavoitteena Ilorannan senioritoiminnalla on toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen sekä liikunnasta nauttiminen osana omaa elämää ja arkea.

Liikunnallisten ohjelmien välissä istahdetaan ruokapöytään nauttimaan maistuvaa lähiruokaa: vastaleivottua leipää, isännän savustamaa kalaa sekä lähipellon perunoita ja juureksia. Tarjolla on myös muuta ohjelmaa, kuten yhteisiä lauluiltoja, nuotioletuilla herkuttelua, ruisleivän tai karjalanpiirakoiden leipomista, teatterityöpajoja sekä hemmotteluhoitoja.

Back to Top